maanantai 27. tammikuuta 2014

Alku

Miten tähän tultiin? Turhautunut kotiäiti bloggaamassa sisältöä elämäänsä?! No ehkä niinkin, mutta hiljainen huokaukseni on, että tästä olisi edes jollekin iloa tai jopa inspiraatiota. Aloitin blogiurani viime vuoden joulukuussa Dressemberistä, kun muutaman muun dressember kollegan kanssa päädyimme kirjoittamaan blogia. Muutaman bloggauksen jälkeen muistin miksi rakastinkaan kirjoittamista ja stailaamista ja jopa kameran edessä poseeraamista. Kaikissa niissä on jotain itseäni voimaannuttavaa ja vapauttavaa.

Siispä päätin jatkaa. En kuitenkaan voi kirjoittaa pelkästä tekstintuottamisen riemusta. En myöskään uskottele itselleni, että kuvat harmaasta mekosta erilaisin asustein kiinnostaisivat ketään pidemmän päälle (Dressember-blogin lukijat ymmärtää tämän viittauksen). Vaikkakin löysin kyllä netistä blogin, jonka kirjoittaja oli mieltynyt valkoiseen ja harmaaseen, kaikessa. Aina se ei ole värikkyydestäkään siis kiinni. Kuitenkin minulle itselleni olisi tärkeää, että tässä hommassa on joku pointti. Toisin sanoen tarvitsin projektin.

Mikä mun projektiksi muodostui lopulta? Päädyin haastamaan itseni olemaan shoppailematta perinteisissä kaupoissa kokonaisen vuoden. Eli luvassa on kirppareita ja tuunausta. Ihan hätätapauksessa (eli esim. tosi tärkeät juhlat) saan ostaa itselleni kierrätysmateriaalista tehdyn asun. Sellaisen oon muutenkin halunnut hankkia :) No sukkahousut ja alusvaatteet saan sentään hankkia eikä tässä hommassa varsinaisesti tiukkoja sääntöjä ole. Haastajana on siis minä itse ja haaste on vaan minulle.

Miksi tähän päädyin? Oon aina rakastanut käsitöitä ja vaatteiden suunnittelua. En ole vaan kärsivällisimmästä päästä toteutuksen suhteen enkä myöskään kovin hyvä ompelija. Siksipä olen aina suunnitellut monia juttuja ja siihen se on aina jäänytkin. Toteutuksessa on rima ollut aina liian korkealla. En kuitenkaan osaa päärmätä tai laskostaa tarpeeksi nätisti. Neulomaan vapauduin jo muutama vuosi sitten, kun omaksuin anopiltani rennon otteen. Jokaista virhettä ei tarvikaan korjata purkamalla ja voi tehdä myös välikäsitöitä esim. pipoja, villapaidan odottaessa inspiraatiota. Luettuani Outi Pyyn kirjan "Trashion" tajusin, että sama täydellisyyden tavoittelu vaivaa myös ompeluharrastustani. Luettuani muodin ammattilaisen tunnustuksen siitä miten hän on keskinkertainen ompelija, olin todella innostunut. Se olikin OK, olla epätäydellinen ja silti riittävän hyvä.

Myös dressember sai minut ajattelemaan tarkemmin omia valintojani kuluttajana. Aiemmin en ollut pahemmin ymmärtänyt reilun kaupan tuotteiden pointtia, mutta nyt ostan ainoastaan reilun kaupan kahvia ja -suklaata. Henkkamaukka ja muut halpatuotetut vaatteet ovat sittemmin hävinneet ostoslistalta. Tieto lisää tuskaa - vaimitensemeni....

Tervetuloa siis seuraamaan matkaani kohti yhä enemmän itseni näköistä tyyliä ja yrityksiä tuunata monennäköisiä uusia luomuksia näillä taidoilla mitä annettu on. Lyhyesti: kertomuksia ja kuvia aatteista ja vaatteista.

Tässä vielä loppuun muutama aikojen muutama uusi luomus.

Pipo jämälangoista 
Pipo-osassa Nallea ja kid mohairia, tupsussa Seitsemää Veljestä
Oikeastaan olisin halunnut pidemmän, joka olis jäänyt hiipaksi päältä, mutta lanka loppui kesken. Näytti tyhmältä yksistään, joten päädyin tekemään ison tupsun. Ei huono pelastus :)




Paita + pallohame = mekko
Dressemberistä kaikki alkoi, kun tuunasin itselle mekon vanhasta paidasta ja kirpparilta löytyneestä pallohameesta. Lisäsin vyötärölle vielä kuminauhaa, kun ei ilman oikein istunut. Juuri sopiva projekti mulle: vei aikaa muutaman tunnin ja sisälsi vain muutaman sauman.



Seuraavassa postauksessa kerron vanhasta lappuhaalarista, joka sai uuden elämän tulppaanimallisena mekkona :)

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva löytää blogiisi! Kamppailen itse tällä hetkellä oman vaateprokkikseni kanssa ja taidan saada täältä jatkossakin ihanaa inspiraatiota ja innostavia ideoita. Palaillaan kommenttiboksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahtavaa, kun löysit tänne ja kiva, jos jäät lukemaan. Ja heti kävin myös vastavierailulla sun blogissa. Mielenkiintoinen projekti sullakin menossa, palaan katsomaan miten se sujuu :)

      Poista