lauantai 8. helmikuuta 2014

Omia & lainattuja kaulakoruideoita ja inventaariota

En ole mikään valtava kaulakorujen kuluttaja. Mun kropan malliin ja omaan makuun sopii parhaiten joko ihan kaulaa vasten tulevat korut tai reilusti roikkuvat tai kahden edellisen yhdistelmät. Sellaisista välimallin koruista en kovin paljoa tykkää ja ne jää aina käyttämättä, jos hairahdun sellaisen ostamaan.

Kaikista koruista rakastan eniten helmiä. Erityisesti klassisia valkoisia. Ne on kuuluneet aina mun koruvarastoon, vaikkakin feikkejähän ne on, korvanappeja lukuunottamatta. Minusta helmiä voi käyttää melkein minkä kanssa tahansa. Erityisen kivasti ne sopivat pikkumustaan ja farkkuun yhdistettynä. Mun juhlapukusuosikki on yksinkertainen mekko ja runsaasti erilaisia valkoisia helmiä kaulaan. Alla kuva dressemberiltä, jossa yksi muunnelma tästä suosikkikombosta.



Tänään päätin esitellä teille pari tee-se-itse ideaa kaulakoruihin liittyen. Ensimmäinen on varastettu ja toinen ihan omasta päästä. Ekaa kokeilinkin jo sunnuntaina oikeassa elämässä. Kakkosen testaamiseen kerään ehkä rohkeutta ;)



1. Lyhyt ja runsas helmikoru

Tarvikkeet 2 erisävyistä helminauhaa (aika pitkiä, minun oli jotain metrin luokkaa)
Pätkä satiininauhaa tms.
Alkuperäinen idea täältä. Ihan mahtava ja niin helppo! Mielikuvitus vaan rajana mitä koruja tähän vois käyttää.





2. Nittivyö kaulassa

Tarvikkeina pelkkä niittivyö, joka riittää hyvin kaulan ympäri
kolme kertaa.

Tämän kaulaan pukeminen vaatiikin ehkä astetta enemmän asennetta. Minusta ainakaan oma vyö ei liiaksi näyttänyt vyöltä kaulalla. Toiminee parhaiten esim. kauluspaidan kanssa.










Toinen mitä harrastan on kapea vyö ranteeseen kierrettynä. Mun siskolla on sellaisia oikeita nahkasta tehtyjä rannekoruja, joista tämän idean alunperin sain. Ohessa kuva tämän päivän asusta, jossa ko. asuste oli mukana. Olimme pistäneet kisastudion juontajan kanssa valkoiset poolot päälle molemmat :) Ai niin ja poolo on myös vastikään hankittua second handia. Kiva materiaali puuvilla-viskoosi.




Eilen tein vaatekaapilleni viimein inventaarion. Olen ihan liian pitkään pitänyt kiinni joistain vanhoista vaatteista, jotka ei ole olleet koskaan suosikkeja eivätkä ole vuosikausiin olleet päälläkään. Keräsin siis hieman pitkin hampain nämä vaatekappaleet ja laitoin kierrätykseen. Kolme kassillista lähti Toppila-Centeriin ja silti vaatekaappiin tuli vain hieman lisää väljyyttä. Pistää miettimään minkälaisessa yltäkylläisyydessä me oikein eletäänkään. Ja se vapauden tunne, kun saa luopua turhasta!

Mulla on vielä pitkä matka todelliseen minimalismiin, mutta itselle nämä on suuria askelia oikeaan suuntaan. Eikä se minimalismi ole siis mikään tavoite vaan kohtuus ja tyytyväisyys.

Ensi kerralla lupaan esitellä seuraavan tuunausprojektin satoa, nimittäin täällä esitellyn tummansinisen miesten työpaidan, josta tuli mekko. Se ei ehkä onnistunut täydellisesti, mutta blogin henkeen sopien, esittelen myös epätäydellisiä ja silti ihan hyviä juttuja. Until next posting ..



2 kommenttia:

  1. hei! Löysin sinun blogin Outi Pyyn blogin kautta, jonne olit kommentoinut turkishatusta. Sinulla on tosi kivoja tuunausideoita. Minä tuunaan myös silloin, kun ehdin. Ommella en osaa juuri lainkaan, mutta neuloa ja virkata osaan. Myös kirppareilla tykkään käydä. Pyörähdä blogissani, siellä voisi olla jotain sinua kiinnostavaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Kävin sun blogissa ja olihan siellä paljon kaikkea kiinnostavaa :) Jään seurailemaan sun juttuja, jospa joskus itsekin innostuisin virkkaamaan. Se on mulle vielä sellainen lähes tutkimaton alue

    VastaaPoista