torstai 20. helmikuuta 2014

Ensimmäiseksi neuletyöksi neulepanta ja -huivi

Lupasin teille helppoja talvisia asusteita, joten tässä kaksi superhelppoa neuletyötä. Minun oma neuleharrastus sai alkunsa juurikin asusteista tuossa kolmisen vuotta sitten. Olin kyllä nuorempana neulonut, mutta koskaan en siitä erityisemmin nauttinut. Nyt olen jotenkin päässyt fiilikseen tässäkin hommassa ja innostunut kokeilemaan monenlaista tekniikkaa. Suosittelen kuitenkin aloittamaan helposta. Nälkä kasvaa varmasti syödessä ja itse ainakin kuulun niihin, jotka tarvii onnistumisen tunteita, että viitsii jatkaa.



Ohje on ihan oma. Toteutin ekan pantani pelkästä Seitsemän veljestä-langasta ja hienosti sekin on monta talvea palvellut. 7veljestä on hyvä lanka aloittaa muutenkin, koska sitä löytyy jämäpätkiä kaikkien neulovien äitien/mummojen kaapeista. Minun vanha panta alkaa tosin nyt jo olla aika venynyt, joten päädyin tekemään uuden. Mohair on kiva lisä ja tuo kaikkiin päähineisiin mukavasti lämpöä. Sitäpaitsi tykkään tosi paljon myös tuosta pörröstä. Siinä on jotain ihanan naisellista :)

Ajattelin, että moni saattaisi innostua kokeilemaan näin helppoa käsityötä ja pannat on todella käytännöllisiä ja ainakin omaan silmään kivoja. Samaa aina-oikein neuletta on myös postauksen huivi, joka tosin on vuosia vanha eikä edes omatekoinen. Jos perustekniikatkin on ruosteessa suosittelen tätä videota. Siinä on kaikki tekniikat mitä näiden asusteiden toteuttamiseen tarvii osata.

Pannan ohje seuraavassa:

Tarvikkeet 50 g lankaa (jämälankaa riittää vajaakin kerä) esim 7 veljestä + pieni kerä ohutta mohairlankaa. Mohair tuo neuleeseen lämpöä. Itse käytin Kid mohairia. Älä käytä Rose-mohairia, se kutittaa! Rehellisyyden nimissä kyllä kutittaa kid mohairkin, mutta siedettävästi. Puikot 3,5-4 käsialan mukaan. Itselläni 3,5

1. Luo 25 silmukkaa löysästi
2. Neulo aina oikeaa kunnes työ on sopivan mittainen. Yltää pään ympäri ja on kuitenkin napakka.
3. Päätä silmukat.
4. Ompele yhteen lyhyemmät sivut ja päätä muut langan päät
5. Valmis!



Pantaa voi koristella vaikka koruilla/niiteillä, kukilla, rusetilla tms. Itse tykkään pelkistetystä.


Jos innostut kovasti niin voit kokeilla hieman enemmän pitkäjänteisyyttä vaativaa huivia. Se on tehty paksummasta langasta samalla aina-oikein periaatteella. Olen sen saanut hartiahuiviksi ystävältäni joskus vuosia sitten jouluna. Kiitos Anne <3 Löysin sen muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen kaapista ja kokeilin kaulaan ja sehän toimii tosi hyvin. Minun huivissa päät on auki eli se ei ole tuubi, mutta sen saisi tuubiksikin helposti. Huiviin suosittelen ensimmäisellä kerralla paksua lankaa ja suuria puikkoja tyyliin 8 tai isommat. Silloin huivi valmistuu nopeasti ja paksut langat on muutenkin ihania.

Pantaa voi tuunata myös rypyttämällä sitä edestä väliaikaisesti vaikka hakaneulalla. Kas näin:



Jos kertakaikkiaan vihaat ajatusta neulomisesta niin täältä löytyy loistava englanninkielinen ohje ommeltuun villa-tai fleecepantaan. Itsekin ajattelin tuolla ohjeella kokeilla jossain vaiheessa. Materiaali puuttuu vielä toistaiseksi.

Tämän päivän huivista tuli mieleen vielä  toinen vinkki  kierrätykseen. Tuo huivi oli aika helppo napata sohvalta kaulaan. Kannattaa muutenkin katsoa kodin kaikkia tekstiilejä "sillä silmällä". Esim. vanhasta ruutuisesta matkahuovasta voisi toteuttaa kivan talvisen kietaisuhameen tai vaikka liivin. Armeijan viltistä tehdyn liivin ohje löytyy myös Trashion-kirjasta. Hame oli ihan oma ajatus. Ideat ei tästä päästä kyllä ihan heti lopukaan kesken, toisin kuin aika niiden toteuttamiseen :)

5 kommenttia:

  1. Voi, tuli oikein hyvä mieli kuulla, että sulla on huivi vielä käytössä.:) Se on sellanen "laiskan neulojan" tekemä.:) Itse tekeminen kyllä tuo hyvää mieltä ja on rentouttavaa ajankulua, minkä olet selkeästi huomannutkin. Ja pääset toteuttaan sun muoti- ja suunnittelujuttuja.

    Tässäpä yksi artikkelilinkki: Erityisesti käsityöt ovat aivojen herkkuruokaa. ”Neulominen, ompelu, nikkarointi ja virkkaaminen ruokkivat kolmiulotteista ajattelua ja virittelevät luovuutta. Käsitöitä voi verrata korkeampaan matematiikkaan.”
    http://www.taloustaito.fi/fi-FI/ta/tyo/aivot-rakastavat-tyota-ja-lepoa

    VastaaPoista
  2. Tiiätkö tuo sun tekemä huivi on kun ehdoton suosikki. Oon tehnyt yhden toisenkin, mutta se ei vaan vedä vertoja muhkeudessa tuolle luonnonvalkoiselle.

    Mia huvitti tuossa lainauksessa sanapari "virittelevät luovuutta". Oma luovuus on kyllä tämän blogin aloituksen myötä jossain määrin jopa ylivirittynyt, kun ei meinaa unta illalla saada kaikilta ajatuksiltaan :)

    VastaaPoista
  3. siis mua huvitti. Kylläpä mulla riittää näitä kirjotusvirheitä :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Eikö? Sen siitä saa, kun pistää hartiahuivin kaulaan ;)

      Poista