sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Projekti 6: mekosta ylisuuri t-paita rusettikoristeella

Taas kerkesin muun elämän ohessa hommailla pienen muutostyön. Tämä projekti on niin naurettavan helppo, että sen selostuksesta ei kovin pitkää tule.

Lähtökohtana siis vanha harmaa mekko. Mekko on itsessäänkin kaunis, mutta Dressemberissä pidin sitä niin paljon, että kyllästyin siihen totaalisesti. Lisäksi sain siskoltani pari uutta harmaata mekkoa kierrätysjoululahjaksi, joten en oikeastaan tarvi tätä enää. Ja ylisuurta harmaata t-paitaa mulla ei ole, joten tuumasta toimeen.



Mittasin ensin mekon helmasta kuinka paljon haluan lyhentää ja raps. Tein myös helmaan vähän kaarevuutta eli sivuilta lyhyempi ja edestä ja takaa vähän pidempi. Koska aion pitää puseroa molemmin päin tein helmoista identiset. Muuten takaosan olisi voinut jättää hieman pidemmäksi. Taaskaan en huolitellut helmaa, hyi minua;)

Ensin ajattelin, että se olisi ainoa muutos, mutta hetken ylijäänyttä helmapalaa pyöriyeltyäni päädyin tekemään kaulukseen ison rusetin. Tässä näkyy suorakaide, josta rusetti tulee. Ompelin siitä vain toisen lyhyen kiinni. Tässäpä teille todistusaineistoa keskinkertaisesta ompelutaidosta. Ei ihan suora, mutta kiinni kuitenkin :)



Rypytin tämän jälkeen kappaleen keskeltä ja harsin kevyesti kiinni rypytyksen keskeltä. Sen jälkeen rypytyksen kohdalle helman hulpiosta leikattu nauha, jota en myöskään huolitellut. Ompelin sen koneella kiinni takaa:



Rusetin kiinnitin muutamin pistoin paitaan keskeltä ja neljästä kulmasta. Minusta se saa olla tuollainen huolettoman näköinen.

Oon aika tyytyväinen lopputulokseen. Stailasin sen ensin haaremihousujen kanssa, koska ne sattui olemaan valmiiksi jalassa :D Tässä paita on siis "oikein päin" ja rusetti edessä.

Toisessa haettiin vähän siistimpää tyyliä kera kynähameen ja pitkän riipuksen. Minusta tämä paita on
hauska näinkin päin eli rusetti löytyy kivana yksityiskohtana kauluksesta takaa:



Mitäs tykkäätte? Kumpi on parempi vai onko molempi parempi?

Rusetit on muutenkin pyörineet paljon mielessä, joten varmaan niitä vilahtelee täällä tulevissakin postauksissa.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva! Noin yksinkertaisella jutulla saa kivan vaatteen aikaan. Tykkään tosi paljon siitä, että tuota voi käyttää molemmin päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin tykkään ajatuksesta, että samasta vaatteesta on moneksi. Kaikkien vaatteiden kohdalla tosin ei kääntäminen ihan toimi, mutta muitakin variaatioita löytyy. Esim. jotain tuubihameita voisi käyttää toppina ja toisin päin. Aiheesta ajattelin jotain tulevaisuudessa postatakin.

      Poista